
TUIJA ROSENQVIST
Olen vuonna 1976 syntynyt talliyrittäjä. Aiemmin olen työskennellyt useita vuosia ratsastuksenopettajana ja olen pitänyt myös pienempää ratsastuskoulua Kangasalla. Koulutukseltani olen ratsastuksenopettajan lisäksi valmentaja, ja minulla onkin muutaman oman valmennusryhmän lisäksi valmennettavia myös oman tallin ulkopuolella. Lisätietoja valmennus- ja ratsutuspalveluista löydät virallisilta kotisivuiltani.
Hevoshistoriaani kuuluu paljon nuorten hevosten kouluttamista ja kilpailukokemusta on vuosien varrella kertynyt paljon kaikista lajeista. Päälajini on kenttäratsastus ja olen mukana Suomen maajoukkueessa. Kentässä olen kilpaillut menestykkäästi kansainvälisellä 1* ja 2*-tasoilla ja kuulun myös senioireiden A-maajoukkueeseen. Ensimmäisen 3*-startin tein viime syksynä Bredassa Jillan kanssa ja tulimme hyväksytysti maaliin!
Ykköshevoseni Jillaroo on erittäin kokenut "turbomummo" ja Jillan kanssa olenkin päässyt nousemaan luokissa nopeasti. Kaudelle 2010 sain käyttööni myös toisen kansainvälisen tason kilpahevosen, Raneton. Rane on kokenut kenttähevonen, jolla on sijoituksia kansainvälisistä 2*-luokista ja syksyllä 2010 ostin sen omakseni. Ratsutettavat ja kilpailtavat hevoset Sissi, Skumppa ja oma nuori lupaus Helmi kilpailevat pienempiä kilpailuja rataesteillä ja kentässä.


